Juokseminen on vähän niinkuin jäähyllä - penikat kipeytyivät, eivät pahasti, mutta kuitenkin. Jos nyt pari päivää vain olisin ja sitten lähtisin kokeilemaan kävelemistä. Jos kipeytyy niin jatketaan jäähyilyä. Periksi ei kuitenkaan anneta. 

Olen miettinyt pitäisikö minun hetkeksi työntää laihdutus ja ruokien vahtiminen taka-alalle? Luulen, että aiemmat yritykset ovat kaatunet siihen, että olen yrittänyt liikaa. Kun samaan aikaan yrittää muistuttaa itseään syömisistä ja miettiä lenkkejä ja urheilua, niin motivaatio loppuu kesken. Jos nyt vain muistuttelisi välillä terveellisistä valinnoista, mutta ei sen enempää. Opettelisi juoksemaan ja saamaan liikunnan tavaksi, ja sitten kun on yhden asian omaksunut niin yrittäisi omaksua toisenkin tavan - syömisen.

Maanantaina ajattelin virallisesti aloittaa juoksukoulun, nyt vain mietin aloitanko suoraan viikosta 2, kun nämä ensimmäisen viikon kaksiminuuttiset menevät helposti, vai ottaisinko kuitenkin varman päälle ja aloittaisin alusta? En haluaisi repäistä liian suurta siivua, mutta kun kerran kaksi minuuttia menee niin miksei siirtyä seuraavaan viikkoon? Rauhassa aloittaminen ei toisaalta haittaisi mitään, mutta mutta. Tässä tulee esiin se kärsimätön luonteeni.

Ajattelin myös ilmoittauta pariin jumppaan ensi talveksi, toinen ihan perusjumppa ja toinen niskahartiajumppa. Kummastakin varmasti hyötyä, ja kun olisi jotain jo maksettua, niin tulisi varmasti käytyä, liikuntahalli on vain kilometrin päässä ja ajankohdat sellaiset, että koulukaan ei häiritse. Varmasti myös hyvä saada jotain muutakin ajateltavaa koulun ohelle. Uskon myös, että tykkäisin noista enemmän kuin zumbasta (joka myös on jo puolessa vuodessa tuplaten kalliimpaa kuin nuo jumpat koko vuodeksi).

Jos liikuntapuoli alkaa olla kunnossa, saisiko sen ruokapuolen myös kuntoon?

Syön mitä sattuu.

En ole lenkkeillyt.

Vajaa viikko lenkitöntä aikaa takana (outo paikka, ei kaveria, liian kuuma jne. Kyllä te ne selitykset tunnette) ja tänään oli pakko päästä lenkille. Huonot lenkkarit jalkaan ja suunta kohti kaukaisuutta, ajatuksena kävellä puoli tuntia ja kääntyä takaisin. Vartin kävelyn jälkeen päätin testata juoksemista (vaikka tässä vaiheessa vanhat tennarit oli jo todettu jalat kipeyttäviksi). Kännykän ajastimeen kaksi minuuttia ja hölkkävaihde päälle. Siis ihan hiljainen hölkkävaihde, keskittyen hengittämiseen, vauhdin hiljaisuuteen ja hyvään ryhtiin. Kahden minuutin jälkeen hengästytti hieman, mutta ei pahasti. Matkaa pystyi jatkamaan kivuttomasti, sydän ei hakannut itseään rinnasta ulos ja viiden minuutin jälkeen saman toistaminen oli ihan helppoa ja näppärää. En siis taidakaan olla aivan toivoton tapaus! Vielä jos hetken harjoittelisi näin ja sitten aloittaisi juoksuohjelman ihan oikeasti.  

Urheilijan elämä sentään alkoi - ensin pyöräilin tallille ja sitten kaverin luo, käytiin kiertämässä tunnin kävelylenkki ja sitten vielä pyöräily kotiin. Koko ajan satoi. Välillä kaatamalla, sitten tihkusateena, taas kaatamalla. Olisi voinut kuvitella, että innostus olisi kadonnut ja olisin pyöräillyt jo tallilta takaisin kotiin. Ehei, sadetakki niskassa ja housut märkinä, suomalaisella mentaliteetilla periksi ei anneta. Havuja perkele!

Huomenna sama uudestaan, mietin jo ehtisinkö käydä ratsastamassa ponin. Sekin tarvitsee painonpudotusta, toinen on syödä mussuttanut koko kesän laitumella. Toinen vaihtoehto olisi käydä kävelyllä sen kanssa, sitten ei tarvitsisi harrastaa edestakaisin ajelua ja vaatteiden vaihtoa.

Ruokavalionkin parantaminen on tavallaan alkanut (unohdetaan nyt se kerrosateria). Ajattelin aloittaa aamuni puurolla (josko välttäisimme oksennusreaktiot, joita puuro minulle aiheuttaa), enkä tänään ostanut kaupasta karkkia ollenkaan, ainoastaan luumuja ja rypäleitä. Omnomnom.

Lenkkikaverikin on nyt löytynyt - ajattelimme erään kaverin kanssa aloittaa tuon 11 viikon juoksuohjelman, tosin jos ensin kävisi alkuun ihan kävelylenkeillä. Ja kerrankin kaveri, jonka käsitys on samanlainen kuin minulla - tunnin taikka kahden kävelylenkkejä! Rasittavaa kun yleensä minä haluaisin lenkkeillä ihan kunnolla ja kaverit käydä vajaan puolen tunnin pikkukävelyllä.

Jos saisin ensi maanantaina aloitettua kävelylenkit, ensin yksin ja sitten kun tullaan takaisin kotiin niin kaverin kanssa. Luvassa nimittäin viikonlopun verran rellestystä raveissa, sitten anoppilaan + heidän mökilleen ja sitten takaisin kotiin. 

Ainoa tapa tuolla reissulla vahtia painoa on rajoittaa siidereiden määrää ja miettiä, kannattaako ihan jokaisella huoltoasemalla testata paikallista hampurilaisateriaa.

Palaan heinäkuun puolenvälin tienoilla, sitten ohjelmassa olisi talon maalaamista ja muuta jännää - jos sitten saisin oikeasti aloitettua lenkkeilyn? Kokeilin eilen yhtä hametta päälleni - ei mennyt edes kiinni :( Pakko siis tehdä jotain, harkitsin kesäkuun alussa aloittavani 11 viikon juoksuohjelman, mutta se jäi, kun tiesin etten ehtisi kuin aloittaa ennenkuin kuitenkin tulisi tauko. Reissun jälkeen ei ole mitään pidempiaikaista taukoa tiedossa, joten voisin ihan hyvin aloittaa. :) Katsotaan :) 

Viherinnostus iski minuunkin, etupihalta löytyy komea verenpisara, takapihalta keijunmekkoa, päivänsiniä, tomaattia ja vesimelonia (kaverilta), sekä kolmea erilaista basilikaa. Huomenna pitäisi ostaa orvokkeja etupihalle. Me likes. 

Laihdutus on minulle pieniä valintoja. Otanko tuon kerrospekonihampurilaisen (omnomnom) vaiko ottaisinko tuon kaikkein pienimmän juustohampurilaisen, vai jättäisinkö kokonaan väliin ja söisin kotona pari juustovoileipää? Eilen illalla valitsin tuon ensimmäisen. Tänä aamuna valitsin eilisillasta jääneen nachopussin. Nämä yhdistettynä eilisiin siidereihin yms. - turvottaa ja ällöttää. Onneksi tästä repsahduksesta ja niistä lukemattomista muista huolimatta, paino ei ole noussut. Olen pysynyt tässä samassa. Eli jotain olen kai tehnyt oikeinkin - kai jotain kuluukin, kun paino ei nouse, niinhän?

Luin erästä laihdutusblogia ja nappasin lauseen "valitse useammin hyvää kuin pahaa". Voisin ottaa sen motokseni, pyrkiä valitsemaan hyvää (terveellisiä ruokia, liikuntahetkiä yms) useammin, kuin pahaa, eli jäätelöä, suklaapatukoita, kylmää siideriä jne.

Ensi viikolla täällä järjestetään UKK-kävelytesti, voisin mennä kuulemaan tuomioni. 

Liikuntaakin harrastin, juoksin tallille ja takaisin. En aivan koko matkaa, mutta suurimman osan! Siinä ehdin taas pohtimaan pieniä virheitä, joita harrastan. Juoksen aivan liian lujaa, enkä jaksa pitkälle. Toiseksi, yritän liian paljon liian pian. Ajattelin, jos huomenna juoksisin joka toisen sähkö/valotolpan välin. Sitten tulisi ainakin puolet matkasta juoksua, eikä rasitusta olisi "liikaa". Ärsyttävää, kävellä/pyöräillä/ratsastaa kyllä jaksan, mutta juosta en..