Nonni! Kuntojumppaan ja niska-hartiajumppaan ilmottauduttu, nyt vain odotellaan niiden alkamista. :) Kaksi viikkoa pitäisi vielä malttaa, sitten saa nähdä kuinka naisen käy.

Juokseminen on vähän niinkuin jäähyllä - penikat kipeytyivät, eivät pahasti, mutta kuitenkin. Jos nyt pari päivää vain olisin ja sitten lähtisin kokeilemaan kävelemistä. Jos kipeytyy niin jatketaan jäähyilyä. Periksi ei kuitenkaan anneta. 

 Eilen juoksin juoksukoulun toisen viikon ensimmäisen treenin, 2 x 4 minuuttia. Kun juoksee tietä puhelintolippien vieressä, on helppoa laskea kuinka pitkän matkan juoksee. Ensimmäisellä pätkällä meni 550 metriä, toisella hieman enemmän, yli kilometri siis! Toisella pätkällä otin pari kovempaa pätkää enkä siltikään kuollut. :)

Olen miettinyt pitäisikö minun hetkeksi työntää laihdutus ja ruokien vahtiminen taka-alalle? Luulen, että aiemmat yritykset ovat kaatunet siihen, että olen yrittänyt liikaa. Kun samaan aikaan yrittää muistuttaa itseään syömisistä ja miettiä lenkkejä ja urheilua, niin motivaatio loppuu kesken. Jos nyt vain muistuttelisi välillä terveellisistä valinnoista, mutta ei sen enempää. Opettelisi juoksemaan ja saamaan liikunnan tavaksi, ja sitten kun on yhden asian omaksunut niin yrittäisi omaksua toisenkin tavan - syömisen.

Kävin taas tänään juoksemassa - oli paljon mukavampaa touhua kunnon lenkkareilla. <3 Tänään taas sellainen 15 minuuttia kävelyä, 2 juoksua, 5 kävelyä, 2 juoksua, 5 kävelyä... ja sitten olikin ihan pakko koittaa irtoaisko vielä, jep, kolmas 2 minuuttia! Ai että olin ylpeä itsestäni.

Maanantaina ajattelin virallisesti aloittaa juoksukoulun, nyt vain mietin aloitanko suoraan viikosta 2, kun nämä ensimmäisen viikon kaksiminuuttiset menevät helposti, vai ottaisinko kuitenkin varman päälle ja aloittaisin alusta? En haluaisi repäistä liian suurta siivua, mutta kun kerran kaksi minuuttia menee niin miksei siirtyä seuraavaan viikkoon? Rauhassa aloittaminen ei toisaalta haittaisi mitään, mutta mutta. Tässä tulee esiin se kärsimätön luonteeni.

Ajattelin myös ilmoittauta pariin jumppaan ensi talveksi, toinen ihan perusjumppa ja toinen niskahartiajumppa. Kummastakin varmasti hyötyä, ja kun olisi jotain jo maksettua, niin tulisi varmasti käytyä, liikuntahalli on vain kilometrin päässä ja ajankohdat sellaiset, että koulukaan ei häiritse. Varmasti myös hyvä saada jotain muutakin ajateltavaa koulun ohelle. Uskon myös, että tykkäisin noista enemmän kuin zumbasta (joka myös on jo puolessa vuodessa tuplaten kalliimpaa kuin nuo jumpat koko vuodeksi).

Jos liikuntapuoli alkaa olla kunnossa, saisiko sen ruokapuolen myös kuntoon?

Elän vaa'attomassa ympäristössä.

Syön mitä sattuu.

En ole lenkkeillyt.

Vajaa viikko lenkitöntä aikaa takana (outo paikka, ei kaveria, liian kuuma jne. Kyllä te ne selitykset tunnette) ja tänään oli pakko päästä lenkille. Huonot lenkkarit jalkaan ja suunta kohti kaukaisuutta, ajatuksena kävellä puoli tuntia ja kääntyä takaisin. Vartin kävelyn jälkeen päätin testata juoksemista (vaikka tässä vaiheessa vanhat tennarit oli jo todettu jalat kipeyttäviksi). Kännykän ajastimeen kaksi minuuttia ja hölkkävaihde päälle. Siis ihan hiljainen hölkkävaihde, keskittyen hengittämiseen, vauhdin hiljaisuuteen ja hyvään ryhtiin. Kahden minuutin jälkeen hengästytti hieman, mutta ei pahasti. Matkaa pystyi jatkamaan kivuttomasti, sydän ei hakannut itseään rinnasta ulos ja viiden minuutin jälkeen saman toistaminen oli ihan helppoa ja näppärää. En siis taidakaan olla aivan toivoton tapaus! Vielä jos hetken harjoittelisi näin ja sitten aloittaisi juoksuohjelman ihan oikeasti.  

Uusi kuukausi - uusi elämä? Eilen kiersin raveissa grillin kaukaa ja söin mandariinia muiden mussuttaessa makkaraperunoita. Tänään pikaiseksi lounaaksi kelpasi kerrosateria. Ei näin?

Urheilijan elämä sentään alkoi - ensin pyöräilin tallille ja sitten kaverin luo, käytiin kiertämässä tunnin kävelylenkki ja sitten vielä pyöräily kotiin. Koko ajan satoi. Välillä kaatamalla, sitten tihkusateena, taas kaatamalla. Olisi voinut kuvitella, että innostus olisi kadonnut ja olisin pyöräillyt jo tallilta takaisin kotiin. Ehei, sadetakki niskassa ja housut märkinä, suomalaisella mentaliteetilla periksi ei anneta. Havuja perkele!

Huomenna sama uudestaan, mietin jo ehtisinkö käydä ratsastamassa ponin. Sekin tarvitsee painonpudotusta, toinen on syödä mussuttanut koko kesän laitumella. Toinen vaihtoehto olisi käydä kävelyllä sen kanssa, sitten ei tarvitsisi harrastaa edestakaisin ajelua ja vaatteiden vaihtoa.

Ruokavalionkin parantaminen on tavallaan alkanut (unohdetaan nyt se kerrosateria). Ajattelin aloittaa aamuni puurolla (josko välttäisimme oksennusreaktiot, joita puuro minulle aiheuttaa), enkä tänään ostanut kaupasta karkkia ollenkaan, ainoastaan luumuja ja rypäleitä. Omnomnom.